Lainisalo Oy on vuonna 1990 perustettu Suomen johtava kappaletavaraan erikoistunut alihankintamaalaamo. Toiminta-ajatuksemme perustuu eri teollisuudenalojen tarpeiden tyydyttämiseen tarjoamalla erilaisia pintakäsittelytoimintoja sekä logistiikka- ja tuotekehitysratkaisuja.

Maantieteellisesti tarkastellen toimintamme kattaa koko Suomen. Lainisalo Oy:llä on yksikköjä viidellä paikkakunnalla, Helsingissä, Salossa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Jyväskylässä. Muun Suomen tarpeet katetaan omalla kuljetuskalustolla. Toimintakonseptimme mahdollistaa räätälöidyn, tehokkaan ja nopean palvelun sekä pienille paikallisesti toimiville yrityksille että moniyksikköisille laaja-alaisten tarpeiden suuryrityksille. Kysymykseen mitä voimme maalata on olemassa yksinkertainen vastaus. Maalaamme kaiken mitä voi kuljettaa.

Teollisuuden alihankintapalvelujen lisäksi yhtiöllä on erillinen yksikkö arvokiinteistöjen, hotellien, kirkkojen ja yksityiskohteiden restaurointiin ja uudisrakentamiseen. Yksikkö toimii nimellä Lainisalo Interior.

Budjetoitu liikevaihtomme vuodelle 2009 on 10 Me ja henkilökuntaa yrityksessä on kaiken kaikkiaan 126. Toimimme ISO 9001 tasoisen laatustandardin mukaisesti huomioiden ympäristöasiat.
Puh 0207 769 610 | Helsinki | Salo | Hämeenlinna | Lahti | Jyväskylä | etunimi.sukunimi@lainisalo.fi
Helsinki Salo Hämeenlinna Lahti Jyväskylä Ähtäri