 |
Maalaamme kaiken minkä voi kuljettaa
Käytännössä kaikki materiaalit voidaan maalata tai pintakäsitellä, kunhan valitaan oikea menetelmä. Menetelmän valintaan vaikuttaa myös kappalemäärä.
Usein saadaan selviä kustannussäästöjä ja merkittäviä teknisiä etuja valitsemalla esimerkiksi jauhemaalauksen sijasta märkämaalaus – tai päinvastoin. Maalaamisen ja pintakäsittelyn lisäksi tarjoamme muita niiden ympärille liittyvä palveluita, kuten logistiikan hoitamista, tuotekehitystä ja tutkimusta, koulutusta ja tuotedokumentointia. |
 |